Koronavirusuutisia Turkista

3.6.2021 klo 11:00

Tiedon lähde Suomen suurlähetystö Ankara

Koronavirusuutiset Turkissa

Turkki on käyttänyt voimakkaita rajoitustoimenpiteitä koronatilanteen hillitsemiseksi ja siirtyy avaamaan yhteiskuntaa uudelleen kesäkuun matkailusesongin alkaessa. Uudet rajoitusmääräykset astuivat voimaan kesäkuun alusta. Todistus koronarokotteesta tai sairastetusta koronaviruksesta oikeuttaa matkustamaan Turkkiin ilman testi- ja karanteenivaatimuksia. Mikäli henkilö ei voi antaa tällaista todistusta, hän voi hankkia negatiivisen PCR-testituloksen tai negatiivisen pika-antigeenitestituloksen. Yli 6-vuotiaiden lentomatkustajien tulee täyttää lisäksi sähköinen ‘Traveller Entry Form’ aikaisintaan 72 tuntia ennen lennon lähtöä.

Turkkiin matkustaminen

Koronaviruspandemiasta johtuen ulkoministeriön maailmanlaajuinen matkustamista koskeva yleissuositus on ’vältä tarpeetonta matkustamista’.

Matkustettaessa Suomesta Turkkiin matkustajalta ei vaadita negatiivista PCR-testitulosta, mikäli matkustaja kykenee Suomen viranomaisen myöntämällä dokumentilla osoittamaan saaneensa koronarokotteen vähintään 14 päivää ennen Turkkiin saapumista. Samoin, mikäli henkilö kykenee todistamaan, että hän on aiemmin sairastanut ja parantunut koronaviruksesta Turkkiin saapumista edeltävän kuuden kuukauden aikana, PCR-testiä ei vaadita. Karanteenivaatimuksia ei kohdisteta mainittuihin henkilöihin. Mikäli matkustaja ei kykene antamaan mainittua todistusta, hän voi hankkia negatiivisen PCR-testituloksen. Testi tulee olla tehty Turkkiin saapumista edeltävän 72 tunnin aikana. Matkustaja voi myös hankkia negatiivisen pika-antigeenitestituloksen. Pika-antigeenitesti tulee olla tehty Turkkiin saapumista edeltävän 48 tunnin aikana. Turkkiin saapuville voidaan tehdä satunnaisia PCR-testejä.

Turkissa voimassaolevan ohjeistuksen mukaan asianmukaista hengityssuojainta tulee käyttää kaikkialla yksityistilojen ulkopuolella mukaan lukien kadut, puistot, rannat, julkiset sisätilat, kuten ostoskeskukset, kaupat ja ravintolat sekä julkinen liikenne.

Kesäkuun alusta Turkissa tuli voimaan uudet rajoitusmääräykset ja aiempia rajoituksia kevennettiin. Arkipäivisin ja lauantaisin on voimassa ulkonaliikkumiskielto klo 22.00−05.00. Lauantaina 22.00 alkava ulkonaliikkumiskielto kestää koko sunnuntain ja päättyy maanantaina 05.00. Kaupunkienvälistä liikkumista on helpotettu; linja-autolla ja lentokoneella matkustaminen on sallittu ulkonaliikkumiskiellon aikana. Hotellivaraukset oikeuttavat myös poikkeamaan ulkonaliikkumiskiellosta ja kaupunkienvälistä matkustamista koskevista rajoituksista. Kahvilat ja ravintolat palvelevat ma−la 7.00−21.00. Ruokapaikat sallivat kaksi henkilöä samassa pöydässä sisätiloissa ja kolme ulkotiloissa. Muun muassa museot, teatterit ja kuntosalit avasivat kuun alusta jälleen ovensa. Sen sijaan baarit, uimahallit ja kylpylät pysyvät suljettuina.

Ulkonaliikkumiskiellon ja kaupunkienvälisen matkustusrajoituksen määräykset eivät koske maassa lyhytaikaisesti olevia turisteja. Ulkomaalaiset oleskeluvan haltijat ovat määräysten piirissä. 

Tupakointi yleisissä ulkotiloissa on kielletty. Kävelyteillä, joukkoliikennepysäkeillä tai keskusta-alueilla ei ole sallittua tupakoida.

Turkish Airlines jatkaa lentojaan Helsingistä Istanbuliin, ja Finnair lentää tällä hetkellä ainoastaan Helsingistä Alanyaan. Lisätietoja lennoista, koronapandemiaan liittyvistä rajoituksista ja määräyksistä löydät  Lisätietoa koronaviruksesta Turkissa

Ajankohtaisen tartuntatilanteen ja maakuntakohtaisen luokituksen voi tarkastaa Turkin terveysministeriön internetsivulta

Linkki toiselle web-sivustolle.

. (Päivittäisten tartuntapausten lukumäärä = ’Vaka Sayisi’)

Julkinen sairaanhoito Turkissa ei vastaa Suomen tasoa. Suurista kaupungeista ja lomakohteista löytyy korkeatasoisia yksityisiä sairaanhoitopalveluita. Mikäli oleskelet Turkissa ja epäilet saaneesi koronavirustartunnan, soita Turkin terveysministeriön tarjoamaan palveluun numerossa 184. Palvelu toimii sekä englannin että turkin kielellä.

HES-koodi

Turkissa asuvien ulkomaalaisten tulee käyttää HES-koodia Turkin sisällä tapahtuvan matkustamisen yhteydessä. HES-koodin avulla viranomaiset pyrkivät seuraamaan ja hillitsemään koronan leviämistä. Esimerkiksi sairaalat, julkiset kulkuneuvot, ostoskeskukset ja hotellit vaativat henkilökohtaista HES-koodia. Koodi on maksuton. Lisää tietoa löydät terveysministeriön englanninkielisiltä sivuilta

Linkki toiselle web-sivustolle.

.

Turkissa pitkittynyt oleskelu koronaviruksen vuoksi

Laittomasta oleskelusta voi seurata sakko tai mahdollisesti maahantulokielto. Lisätietoa Turkin oleskeluluvista antavat Turkin maahantuloviranomaiset (DGMM) numerossa 157. Numero palvelee englannin ja turkin kielellä.

Voit myös hakea oleskelulupaa sähköisesti

Linkki toiselle web-sivustolle.

, mikäli aiot oleskella maassa pidempään. Koronaviruksen vuoksi Turkin maahanmuuttovirastoon jätettyjen hakemusten käsittely voi viivästyä. 

Turkin oleskelulupia koskevat määräykset tulee selvittää ennen matkaa Turkin lähimmästä suurlähetystöstä.