Alanyan historiaa

Troijan sodasta seldzukkien aikaan


Ensimmäiset asukkaat tulivat Alanyan niemelle jo kivikaudella yli 20 000 vuotta sitten. Kreikkalaisen historioitsija Herodotuksen mukaan ensimmäinen kaupunki perustettiin Troijan sodan jälkeen, kun sodasta palaavat sotilaat asettuivat silloisen Pamfylian ja Kilikian rajoille. Merirosvot pitivät Alanyaa eli tuolloin Coracesiumia otteessaan ennen roomalaisten tuloa. Bysanttilaisten hallintokauden aikana kaupunkia kutsuttiin Kalonorokseksi. Seldzukkisulttaani Alaaddin Keykubat ihastui Kalonorokseen niin, että kohotti sen Anatolian alueen tärkeimpien satamakaupunkien joukkoon ja nimesi sen Alaiyeksi.

 

Alanyan linnoitus on kaupungin tunnus

Alanyan maamerkki, seldzukkisulttaani Alaaddin Keykubatin 1300-luvulla rakennuttama linnoitus kohoaa Alanyan niemekkeellä, 250 metriä merenpinnan yläpuolella. Linnoituksen kuuluu 93 tornia, 140 sakarareunaista rintavarustusta sekä pitkin poikin niemekettä kiemurtelevat muurit, joiden pituus on yhteensä 6500 metriä.

Linnoitus on suojelukohde. Sen sisin ja keskimmäinen varustus on museoitu. Sisimmän linnoitusrakennelman tärkeimpiä rakennelmia ovat sulttaanin palatsin rauniot ja apilanmuotoinen, alun perin 600-luvulla rakennettu kirkko. Linnoituksen tutustumiskierros päättyy yleensä Adam Atacağiin eli “miehenheittotorniin”. Tarinan mukaan kuolemaantuomituille rikollisille annettiin tornissa viimeinen mahdollisuus. He saivat heittää mereen kolme kiveä, ja jos ne lensivät suoraan veteen, heidät armahdettiin. Jos joku kivistä iskeytyi rantakallioihin, rikolliset heitettiin katapultilla mereen.

Myös linnoituksen lukuisat moskeijat, Sitti Zeynepin hauta sekä bysanttilaiset kirkot ovat vierailemisen arvoisia. Linnoituksen alapuolella on kuuluisa Punainen torni ja telakka. 1700-luvulla elänyt turkkilainen matkailija Evliya Celebi on nimennyt Alanyan "säiliöiden kaupungiksi", sillä linnoituksen muurien sisäpuolella on 420 vesisäiliötä, osa käytössä vielä tänäkin päivänä.


Punainen torni puolusti linnoitusta

Sulttaani Alaaddin Keykubat rakennutti Punaisen tornin suojaamaan kaupungin telakkaa ja linnoitusta. Kahdeksankulmaisen tornin korkeus on 33 metriä ja halkaisija 29 metriä. Ennen huipulle kiipeämistä on hyvä tietää, että edessä on 85 porrasta.

 

Telakalla tehtiin sotalaivoja

Ahkera sulttaani Keykubat rakennutti Alanyan telakan vuonna 1228. Telakan etuosassa on viisi holvikaarilla toisistaan erotettua osaa. Telakan pituus on 56,5 metriä ja syvyys 44 metriä. Telakan suojissa rakennettu vahva sotalaivasto auttoi Alaaddin Keykubatia tulemaan kunnioitetuksi ”kahden meren sulttaaniksi”.

Asevarustamo sijaitsee telakan vieressä. Se rakennettiin vuonna 1227 kalliolle, kymmenen metriä merenpinnasta. Kolmikerroksinen rakennus on tehty jyhkeistä kivistä. Asevarustamolla valmistettiin tykkejä ja kanuunoita taistelulaivoihin ja telakan puolustukseen.

 

Alanyan museoissa riittää nähtävää

Alanyassa on viisi museota: Alanyan arkeologinen museo, Punaisen tornin museo, linnoituksen sisävarustuksessa oleva museo, linnoituksen keskivarustuksen museo ja Atatürkin talo. Kaikki museot kuuluvat museoviraston alaisuuteen. Museoihin pääsee sisäänpääsymaksun maksamalla maanantaista perjantaihin, lounasaikoja lukuun ottamatta. Alanyan tärkein museoesine on Herkuleksen patsas Alanyan arkeologisessa museossa. Punainen torni puolestaan edustaa seldzukkien arkkitehtuuria puhtaimmillaan. Linnoituksen sisävarustuksessa oleva, 1300-luvulla rakennettu sulttaani Alaaddin Keykubatin palatsi on myös museoitu.

 

Lähde: Altav - Alanya Tourism and Promotion Foundation