Maahantulo ja oleskelu

Matkustamien Turkkiin ja oleskelu Turkissa

Turkkiin matkustaessasi tarvitset passin. Varmistathan ennen matkaa hyvissä ajoin, että passisi on voimassa. Myöskään rikkinäisellä tai turmeltuneella passilla ei kannata lähteä matkustamaan. Jos huomaat, että passisi on rikki tai turmeltunut, käänny Suomessa poliisin lupapalvelupisteen puoleen uuden passin hankkimiseksi.

Suomen passimääräysten mukaan lapsilla on oltava matkustaessaan oma passi. Lapset eivät voi enää matkustaa vanhempansa passilla, vaikka heidät olisi vanhoihin 10 vuoden passeihin merkitty. Muutos tuli voimaan 25.6.2012. 

Suomen kansalainen voi saavuttuaan Turkkiin viipyä maassa ilman oleskelulupaa (Ikamet) korkeintaan 90 vuorokautta 180 vuorokauden aikana. Huomaa, että tulopäivä lasketaan mukaan. Mikäli oleskeluaika ylittyy, siitä seuraa sakkorangaistus maasta poistuttaessa. 

Ote Turkin ulkoministeriön sivuilta: "Finland: Official and Ordinary passport holders are exempted from visa for their travels up to 90 days within 180 days starting from the first entry date." "FİNLANDİYA: Resmi ve umuma mahsus pasaport hamilleri 90 gün süreyle vizeden muaftır. Toplam kalış süresi son 180 gün içerisinde 90 günü geçmez." 

Halutessasi oleskella maassa pidempään, sinun tulee hakea oleskelulupa. Katso tarkemmin sivuilta: http://www.mfa.gov.tr/visa-information-for-foreigners.en.mfa

 

 

Suomen Ankaran suurlähetystön matkustustiedote

Passimääräyksiä

1.1.2013 alken astui voimaan Turkin passilain muutos, jonka mukaan maahan saapuvalla henkilöllä on oltava passissaan vähintään yksi tyhjä sivu Turkin viranomaisten maahantulo- ja maastapoistumisleimoja varten. Mikäli passissa ei ole tyhjää sivua viranomaisten merkintöjä varten, niin viranomaisella on oikeus estää henkilön maahanpääsy. Suomen Ankaran suurlähetystön tiedote >>

Passimääräykset uusiutuivat taas 1.1.2015. Ilman oleskelulupaa matkustavalla tulee maahan tullessaan olla passissa vähintäin viiden kuukauden voimassoloaika. Katso Turkin ulkoministeriön sivulta: http://www.mfa.gov.tr/passport-validity-requirements-while-entering-turkey-in-accordance-with-law-on-foreigners-and-international-protection.en.mfa

Muutoksia oleskelulupiin 23.8.2016 alkaen

Lakiin numero 6458 tehtyjen päivitysten mukaan tulee oleskelulupiin seuraavia muutoksia: Lyhytaikainen oleskelulupa on muuttunut yhdestä vuodesta kahteen vuoteen. Perhesyiden perusteella myönnetty oleskelulupa on muuttunut kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen. Turkin kansalaisen puolisolle voidaan oleskelulupa myöntää viideksi vuodeksi samoin kuin ulkomaisille investoijille. Opiskelijoilta on poistettu 24 työtunnin rajoitus.

Rajoitukset oleskelulupiin, jotka on myönnetty 13.8.2016 jälkeen: Oleskeluluvista on poistettu 120 päivän poissaolosääntö sekä 180 päivän poissaolosääntö perhesyiden perusteella myönnetyistä oleskeluluvista. Em. rajoitukset eivät koske ennen 13.8.2016 myönnettyjä oleskelulupia.

Passin pitää olla voimassa 2 kuukautta myönnettyä oleskelulupaa pidemmän ajan. Esimerkiksi kahden vuoden oleskelulupa vaatii passilta 26 kuukauden voimassaolon.

Jos saavut Turkkiin oleskeluluvan vanhenemisen jälkeen, olet silloin turisti ja voit hakea uutta oleskelulupaa 90 päivän sisällä saapumisestasi tai poistua maasta.
Jos saavut Turkkiin oleskeluluvan voimassa ollessa, et ole turisti etkä muutu turistiksi oleskeluluvan päättymisen jälkeen. Sinun on siis ennen oleskeluluvan päättymistä poistuttava maasta tai haettava lupaan jatkoa. 

(12.12.2016 mp)

Turkkilainen terveysvakuutus

Säännöt vaativat 18-65 vuotiailta turkkilaisen terveysvakuutuksen voimassaoloa koko oleskeluluvan ajaksi. Tällä hetkellä odotetaan uusia määräyksiä sairasvakuutusten voimassaolon muuttamiseksi vastaamaan uutta lakia, sillä sellaista ei vielä ole. Lähde: Yellali

(29.8.2016)

Edellä olevan tietolähteen tietoihin koskien oleskelulupia on saatu vahvistus 15.10.2016 Alanyassa paikallisilta virkamiehiltä.

(16.10.2016)

Oleskeluluvan hakumenettelystä


Laki numero 6458 astui voimaan 11.4.2014. Siinä on määritelty erilaisista syistä ja lähtökohdista maahan tulevan henkilön mahdollisuudet hakea ja saada oleskelulupa. Laissa on kohdat mm. lyhytaikaisiin ja perhesuhteisiin perustuvat säännöt.  

Määräyksiin on tullut muutoksia vuoden 2015 alusta alkaen. Alanyaan on avattu joulukuun puolivälissä 2015 toimisto (Göç İdaresi Genel Müdürlüğü) oleskeluluvan hakemista varten. Toimisto on muuttanut Sekerhane Mahallesiin Gülcüoglu Sokakille hotelli Primeran viereen (katso kartasta Tarpeellisia paikkoja) ja nettiin on avattu hakemuslomake. Haku alkaa täyttämällä lomake. Sivusto on testattu viimeisillä versioilla selaimilla Internet Explorer, Mozilla Firefox ja Google Chrome. Tässä vähän ohjeita hakuprosessiin:

Tämä ohje on uutta lyhytaikaista (maksimissaan kaksi vuotta) hakemusta koskeva.

Tärkeää! Ennen kuin alat täyttää hakemusta, hanki tai muokkaa passikuvasi digitaaliseen muotoon (suunnilleen 500 x 650 pikseliä) ja tallenna se tietokoneeseesi tai muistitikulle, muistitikulle varsinkin silloin, jos käytät hakemuksen tekemiseen muuta kuin omaa tietokonettasi. Passikuvasi liitetään hakemuslomakkeessa olevaan kohtaan sähköisesti klikkaamalla. Varaa mukaasi lisäksi neljä normaalikokoista passikuvaa paperikuvina. Ne liitetään virastossa hakemukseen.

Avaa sivusto http://www.goc.gov.tr/ ja valitse kieli (suomea ei ole). Jos käytät Chrome selainta, siitä saat kapulakielisen suomennoksen avuksesi.

Klikkaa etusivun vasemmassa alalaidassa e-ikamet residence. Valitse avautuvasta ruudusta joko jatkoa vanhaan vielä voimassa olevaan oleskelulupaan (keskimmäinen, vihreä painike) tai uuden hakemiseen (vasen, pinkinpunainen painike). Täyttöprosessi on aivan samanlainen haetaanko uutta oleskelulupaa tai jatkoa vanhaan.

Seuraavalla ruudulla valitset vasemmasta painikkeesta, jos aloitat oleskeluluvan hakuprosessin. Keskimmäisestä painikkeesta jatkat hakuprosessia, jos se jäi aiemmin jostakin syystä kesken ja oikenpuolisesta painikkeesta pääset tarkastelemaan valmista tehtyä hakemusta. 

Seuraavalla ruudulla annetaan hakijan nimi- yhteystiedot (puhelin tai sähköposti), jonka jälkeen seuraa robottitesti. 

Sinulle lähetetään valittuun puhelimeen tai sähköpostiin viesti, jossa on koodi ja hakemustunnus sekä linkki hakusivulle, jossa voit jatkaa hakemuksen täyttämistä. On hyvä tulostaa tai kirjoittaa tunnukset muistiin, koska niitä tarvitaan jatkossa.

Mene takaisin hakusivulle tai klikkaa linkkiä sähköpostissasi ja jatka koodin antamisen jälkeen hakemuksen täyttämistä. Heti alussa on valittava eri vaihtoehdoista, tässä lyhytaikainen oleskelulupa. Seuraavaksi valokuva haetaan tietokoneen mustista ja jatketaan. Kun kaikki vaiheet (toistakymmentä) ja kaikki punaisella merkityt kentät on täytetty ja täpitetty, tulee täpittää ruutu Olen lukenut, ymmärtänyt ja hyväksyn ja klikata oikeassa alakulmassa olevaa painiketta Valmis (Complete).

Siirryt valikkosivulle, jonka painikkeesta Tee muutoksia (Make Changes) voit nyt jatkaa hakemusta tehdäksesi ajanvarauksen toimistoon. Varaa sopiva/ensimmäinen vapaa aika. Jos Alanyasta ei löydy aikoja, varaa aika Antalyasta. Kannattaa mennä tulostuksen jälkeen Alanyan toimistoon henkilökohtaisesti kysymään mahdollisia aikaisempia aikoja.

Kun aika on varattu, palaat samalle valikkosivulle. Valitse hakemuksen Tulostuksen. Tämän jälkeen et enää pääse muuttamaan hakemusta. Tulosteen lopussa on luettelo tarvittavista asiakirjoista. Pääset tulostuksen jälkeen siirtymään maksutoimenpiteeseen painikkeella Tee maksu (Make Payment), josta saat tietää hakemuksen hinnan. Tulosta sivu ja liitä se tulostettuun hakemukseen. Voit myös peruuttaa viimeisellä painikkeella koko hakemuksen, mutta et enää tehdä muutoksia vanhaan. Peruuttamisen yhteydessä on kerrottava peruuttamisen syy.

Käy maksamassa summa verotoimistoon tai ilmoitettuihin pankkeihin.

Mene sovittuun aikaan oleskelulupavirastoon mukanasi kaikki hakemustulosteen lopussa mainitut asiakirjat. Ota maksukuitista kopio ja varmuuden vuoksi kaikista muistakin asiakirjoista. Virastossa tarkastetaan nettihakemuslomake ja täydennetään tarvittaessa mustalla kirjoitetut avoinna olevat kohdat sekä mahdollisesti virheellisesti täytetyt punaiset kohdat. Uutta hakemusta tehtäessä tulee vielä lisämaksu, jonka voit maksaa verotoimistossa ja jatkaa käsittelyä ilman ajanvarausta toimistossa. Saat väliaikaistodistuksen mukaasi.

Oleskelulupa tulee Postin Kargolla kuukauden kuluessa siitä, kun virastossa asia on käsitelty.

Jos täyttämisessä tai uudelleen kirjautumisessa tulee ongelmia, saa apua esim. englanniksi puhelinnumerosta157 (numero on siis vain kolminumeroinen).

 

Alanyassa on muutama yksityinen toimisto, jotka hoitavat oleskeluluvan hakemista palkkiota vastaan.


 

Oleskeluluvan jatkaminen, ohjeita

 

Alla olevassa käännöksessä on pääkohdat ohjeista, jotka on julkaistu oleskeluluvan hakusivuilla internetissä. Tee jatkohakemus osoitteessa

https://e-ikamet.goc.gov.tr/Ikamet/Basvuru/UzatmaBasvuru

Netissä tehtävästä hakemuksesta käytetään myös nimeä esirekisteröinti. Nettissä hakemisen käytäntö on aivan sama kuin ensimmäisen oleskeluluvan hakumenettelystä on tällä sivustolla ohjeistettu. Jatkohakemus käynnistyy klikkaamalla ensimmäisellä ruudulla keskimmäistä (vihreää) painiketta. Huomaa, että voit keskeyttää nettihakemuksen milloin tahansa ja jatkaa sitä myöhemmin. Silloin joudut antamaan saamasi koodin uudestaan ja tunnistautumaan.

Hakemuslomake täytettynä ja liiteasiakirjojen kopiot tulee lähettää postitse Sisäasiainministeriön alaiseen maahanmuuttovirastoon (Göç İdaresi Genel Müdürlüğü, The Directorate General for Migration Management).

Yleistä:

Täytä tarvittavat kohdat täydellisesti ja tarkasti. Täytä passisi numero oikein ja kokonaan. Anna sairausvakuutuksestasi tarkat tiedot. Sinulle ilmoitetaan oleskelulupahakemuksestasi ilmoittamaasi yhteysvälineeseen (sähköposti, puhelin, osoite). Täytä yhteystietosi oikein ja kokonaan.

Tärkeät tiedot:

Liitä passista jäljennös. Älä lähetä alkuperäistä passia! Lähetä liitteiden kopiot postitse (PTT) kirjattuna tai rahtina. Muulla tavalla lähetettäviä hakemuksia ei hyväksytä. Maksut voidaan maksaa verotoimistoihin tai valtiovarainministeriön toimistoihin tai sopimuspankkeihin ilmoittamalla hakemusnumerosi.

Lisää oleskelulupamaksun ja asiakirjakustannusten maksamiseen liittyvät kuitit postitettaviin hakemusasiakirjoihin. Pyydä maksukuitit kahtena kappaleena. Toinen jää sinulle ja toinen lisätään hakemusasiakirjoihin. Jos maksat luottokortilla, sinun ei tarvitse lähettää kuittia erikseen. Merkitse nettihakemukseesi maksukuittien ja muiden dokumenttien lukumäärät. Älä lähetä rahaa äläkä käytä muita maksutapoja.

Liiteasiakirjat on lähetettävä viiden työpäivän kuluessa nettihakemuksen jättämisestä (tallentamisesta). Kun oleskelulupamaksu on maksettu ja oleskelulupakortin hinta on maksettu, lähetä kaikki vaaditut asiakirjakopiot ja kuitit C4-kokoisessa kirjekuoressa (hieman isompi kuin A4 paperiarkki) ja PTT-kirjattuna tai rahtina osoitteella:   

ALANYA GÖÇ GRUP BAŞKANLIĞI

Şekerhane Mahallesi Gücüoğlu Sok. No:18, Atatürk Evi Yani 

07400 Alanya

Kussakin kirjekuoressa saa olla vain yhden henkilön asiakirjoja.

 

Hakija on vastuussa ongelmista (lukuun ottamatta postin / postitoiminnan ongelmista), jotka johtuvat siitä, että postitse lähetetyt asiakirjat eroavat ilmoitetusta tiedosta tai että hakemusta ei voida arvioida puuttuvien asiakirjojen takia.

Täydellinen luettelo tarvittavista dokumenteista eri hakutapauksiin löytyy osoitteesta:

https://e-ikamet.goc.gov.tr/Ikamet/IstenenBelgeler/UzatmaBasvuruIstenenBelgeDownload

 

Yhteystietoja maahanmuuttovirastoihin:

Göç İdaresi Genel Müdürlüğü

ŞEKERHANE MAH. GÜCÜOĞLU SK. NO:18 (ATATÜRK EVİ YANI) - ALANYA

TEL      : 0 242 511 17 51

E-POSTA: alanya@goc.gov.tr

 

Göç İdaresi Genel Müdürlüğü

BAYINDIR MAHALLESİ GAZİ BULVARI 07030 (MÜLGA İL ÖZEL İDARESİ) MURATPAŞA / ANTALYA

WEB      : http://antalya.goc.gov.tr/

E-POSTA: antalya@goc.gov.tr

 

Göç İdaresi Genel Müdürlüğü

EMEK MAH. 3081 SK. İLÇE EMNİYET MÜD. EK HİZMET BİNASI NO:6/ MANAVGAT

TEL      : 0 242 742 84 47

E-POSTA: manavgat@goc.gov.tr

 

(24.9.2018)

 

 

Oleskelu ilman oleskelulupaa

Turkki soveltaa Euroopan Unionin ns. Schengen-sääntöä eli liukuvaa 90/180 päivän sääntöä. Katso sääntö!

Maasaolopäivät tarkastetaan jokaisena oleskelupäiväivänä sitä edeltävän 180 päivän ajalta. Voit käydä maassa useita kertoja milloin vain, kunhan se 90 päivää ei koskaan ylity minään päivänä edeltävän 180 päivän jaksolla. Jos se täyttyy, on sinun poistuttava maasta sinä päivänä, kun 90 päivää täyttyy. Tulo- ja lähtöpäivät lasketaan mukaan oleskelupäiviksi.

Jos ylitystä silti tulee, siitä on maksettava maastapoistumisen yhteydessä sakkoa. Sakkoa tulee niin monelta päivältä, kun sellaisia päiviä on, jossa ylitystä on tapahtunut. Varaa silloin riittävästi käteistä mukaan. Jos maksuun ei ole rahaa, voi seurauksena olla jopa viiden vuoden maahantulokielto. Sakko on suunnilleen kymmenen euroa päivältä.

Voit tarkistaa oleskelusi laskentatyökalulla https://ec.europa.eu/home-affairs/content/visa-calculator_en

(10.11.2017)

**********************

Oleskeluluvan hintaesimerkki

Kahden vuoden oleskeluluvan (uusi lupa) hinta koostui keväällä 2017 seuraavista summista: Vero oli 400,80 Tl, kahden vuoden luvan maksu 445,77 Tl sekä kortin hinta 63,00 Tl, eli yhteensä n. 909 Tl. Tämän päivän kurssin mukaan kokonaishinta oli 228 €. Hinta on noussut aika paljon, mutta korreloisikohan tuo hinta liiran kurssiin?

Oleskeluluvan jatkon hintaesimerkki

Syksyllä 2018 kahden vuoden jatkolupa on tullut hintaan noin 860 liiraa